Nyt eläinhoitolaan tulee päivittäin useita soittoja koskien keskustan alueella olevia lokinpoikasia. Näitä ensialkuun vaaleanharmaita, mustin pilkuin koristautuneita untuvikkoja on joskus jopa luultu pingviineiksi. Lokit pesivät kaupungissa suurten rakennusten tasakatoilla ja räystäskouruissa.
Kun kesäaurinko kuumentaa katot paahtavan kuumiksi, poikaset lähtevät liikeelle päätyvät putoamaan jalkakäytäville ja sisäpihoille.
Emot puolustavat poikasiaan kirkumalla vertahyytävästi ja tekemällä valehyökkäyksiä. Emolinnut saattavat myös pommittaa
poikasia lähestyviä ihmisiä ja koiria ulosteilla. Emot ruokkivat poikasiaan vain pari kertaa vuorokauden aikana. Muun ajan poikaset tepastelevat kaduilla ja tutkivat ympäristöään. Saavutettuaan lentokyvyn ne lähtevät seuraamaan vanhempiaan ruoanhakuun. Kaikki linnut ja niiden pesät ovat rauhoitettuja toukokuun alusta heinäkuun loppuun. Ei ole oikein käydä ”pelastamassa” emojensa hoidossa olevia lokinpoikasia. Mikäli poikanen on sen hyvinvointia vaarantavassa paikassa, sen voi siirtää muutamia kymmeniä metrejä kauemmas turvallisempaan ympäristöön. Poikasta siirtäessä on huolehdittava, että emot näkevät missä poikanen on. Ulostepommituksen varalta on hyvä suojautua esim. sateenvarjolla.
Luonnonvaraisten eläinten elintila kaventuu jatkuvasti. Tämän vuoksi myös lokit ovat alkaneet hakeutua lähemmäs ihmisasutusta. Toki varsin suurena syynä lokkien leviämiseen keskikaupungille asti on myöskin se, että kaupungissa on aina tarjolla ruokaa ja suojaa.
Korkean liikerakennuksen päälle tehty pesä on myös suojassa petoeläimiltä.
Teksti ja kuva Heidi Leyser-Kopra